Kohti julkisivuremonttia
Tästä alkaa julkaisusarja, jossa seurataan Kuopion Petosella sijaitsevan As Oy:n julkisivu- ja parvekeremonttia. Remontissa tehdään julkisivun maalauksia ja parvekkeiden korjauksia. Samalla kaikki parvekkeet lasitetaan.
26.7.2023
Kohde ja lähtötilanne
Kohteena on vuonna 1989 rakennettu kerrostaloyhtiö, joka koostuu kolmesta asuinrakennuksesta sekä kolmesta piharakennuksesta. Asuntoja ja parvekkeita yhtiössä on yhteensä 43 kappaletta. Aikaisemmin julkisivuun on tehty vain pieniä paikkamaalauksia ja piharakennusten puuosat on maalattu. Ne onkin hyvässä kunnossa edelleen eikä niitä tarvitse tässä yhteydessä maalata. Asuinrakennusten rappaus on kuitenkin paikoitellen irronnut, samoin betoniosien maali haalistunut ja irtoillut, joten ne ovat tämän remontin ensimmäinen tärkeä korjauskohde.
Jokaiselle asunnolle kuuluu myös tilava parveke ja ne alkavat myös olla kunnostuksen tarpeessa. Parvekkeet pestään, katot maalataan ja metalliset kaiteet vaihdetaan lasisiin. Samalla kaikki parvekkeet lasitetaan, jolloin ne pysyvät jatkossa paremmassa kunnossa ja tuovat lisää asumismukavuutta.
Päätökset ja remontin aloitus
Kevät meni kartoittaessa remontin laajuutta ja urakoitsijoita valitessa. Lopulta löysimme yhteistyöhön kaksi meille sopivaa paikallista urakoitsijaa. Toinen heistä huolehtii julkisivun korjauksista sekä maalauksista ja toinen toimittaa parvekekaiteet ja lasitukset. Päädyimme kilpailuttamaan tällä kertaa urakat erikseen. Lisäksi olemassa oleva rakennuslupa remontin osalta vaati päivityksen, sillä päädyimme laajentamaan remonttia aiemmasta suunnitelmasta poiketen.
Värit ja parvekesuunnitelman teimme yhdessä arkkitehdin kanssa, jotta lopputulos olisi varmasti viimeistelty. Löysimmekin nopeasti yhdessä molempia osapuolia miellyttävät värit ja tyylin. Nyt vain jännätään miltä lopputulos toteutettuna paikan päällä sitten näyttää! Arkkitehti myös huolehti lupakuvien päivittämisestä.
Kun urakoitsijat oli valittu, oli aika luoda remontille aikataulu. Halusimme päästä tiedottamaan remontista myös taloyhtiön asukkaita mahdollisimman hyvissä ajoin heti kesän alussa. Heille annettiin myös toimintaohjeet remontin ajalle ja siitä eteenpäin. Varsinainen näkyvä remontin aloitus tapahtuu maanantaina 31.7.2023 ja arvioitu kokonaiskesto on noin kaksi kuukautta.
Seuraavassa julkaisussa kerromme tarkemmin remonttisuunnitelmista ja pääsette näkemään kuvia lähtötilanteesta!