MYYTÄVÄT
ASUNNOT
Etsitkö tuottavaa sijoitusasuntoa tai kustannustehokasta kotia itsellesi?
Tervetuloa meidän taloyhtiöön!
Myymme ostamiemme kohteiden asunnoista valtaosan eteenpäin, mutta pidämme osan myös itsellämme. Uskommehan myös itse omien kohteidemme potentiaaliin!
Jaamme varmasti myös yhteiset ajatukset muiden osakkaiden kanssa meille kaikille tärkeistä asioista, kuten taloyhtiön asianmukaisen ylläpidon sekä yleisen viihtyvyyden osalta. Pyrimme myös optimoimaan kulurakennetta suunnittelemalla remontit järkevästi ja ajallaan.
VIIHTYISIÄ KOTEJA OMAKSI JA VUOKRALLE
Naapurikodit haluaa tarjota viihtyisiä koteja sekä vuokralla asumiseen että omaksi kodiksi. Viihtyisyyttä luomme parantamalla taloyhtiöitä sekä sisältä että ulkoa päin. Niinpä taloyhtiöitä ei pyritäkään pitämään pelkästään vuokrayhtiöinä vaan niitä kehitetään myös omistusasumista ajatellen.
”Huolehdimme taloyhtiön kehittämisestä yhdessä kanssasi.”
NYT MYYNNISSÄ SIJOITUSASUNTOJA KUOPIOSTA
LOHKARETIE 3, Särkiniemi, Kuopio
As Oy Kuopion Sutimestari on vuonna 2003 lvis-peruskorjattu yhtiö, joka koostuu neljästä asuinrakennuksesta, yhteensä 115 asuinhuoneistosta sekä kahdesta liiketilasta.
Riekonkuja 3, Petonen, Kuopio
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Emme tarjoa pelkästään erinomaisia sijoituskohteita kohtuuhinnalla, vaan ennen kaikkea viihtyisiä koteja!
Tilaa naapuripostia!
Saat ensimmäisenä tiedon uusimmista kohteista ja mielenkiintoisista asuntosijoittajille suunnatuista tapahtumista!
Miksi juuri meidän kohteisiin kannattaa sitten sijoittaa?
- Kuopio on vuodesta toiseen listan kärkipaikoilla vuokratuottoprosentin osalta!
- Taloyhtiössä tuloutettu, mutta maltillinen yhtiölaina, jonka voi maksaa kerralla pois veloituksetta kahdesti vuodessa.
- Vuokrataso huolehdittu valmiiksi ajan tasalle.
- Yhtiöissä aloitettu kehitystoimet aina ennen asuntojen jälleenmyyntiä, jolloin arvonnousupotentiaali on vielä mittaamatta.
- Taloyhtiöissä älykäs lämmönsäätö, joka optimoi energiatehokkuuden.
- Tunnemme sekä vuokralaiset että taloyhtiön, sillä olemme paljon paikan päällä kohteissa ja keskustelemme avoimesti asukkaidemme kanssa.
- Huolehdimme, että jokaisella vuokralaisella on omiin tarpeisiinsa sopiva koti. Tällöin koti on sopivan kokoinen ja vuokrataso asukkaalle järkevä.
- Kerromme avoimesti kuulumisiamme ja voit seurata tekemistämme aina myös somessa.
- Valitsemme yhteistyökumppaneiksemme huoltoyhtiöitä ja isännöitsijöitä, jotka on ohjeistettu ymmärtämään ja palvelemaan myös omistajan tarpeita.
- Jäämme jatkamaan yhtiöiden kehittämistä kanssasi, sillä haluamme itsekin pitää kiinni hyvästä sijoituskohteesta!
Sähköinen asuntokauppa – vaivatonta ja helppoa
Pyrimme toteuttamaan kaupat sähköisesti aina, kun se on mahdollista. Sähköinen asuntokauppa mahdollistaa kaupankäynnin etänä, jolloin kauppakirjan voi allekirjoittaa vaikka omalta kotisohvalta. Asuntojen osakekirjat ovat sähköisessä muodossa Maanmittauslaitoksen järjestelmässä, joten kirjaukset omistajuuden muutoksesta sekä panttauksesta tehdään joka tapauksessa vasta kaupan jälkeen.
Sähköinen kauppakirja allekirjoitetaan Visma Sign- allekirjoituspalvelun avulla. Mikäli kaupassa käytetään pankin rahoitusta, tulee ostajan ensin varmistaa, että myös pankki hyväksyy sähköisesti allekirjoitetun kauppakirjan. Tarvittaessa kauppa voidaan toteuttaa perinteiseen tapaan pankin konttorilla asioimalla.
Kauppaprosessi etenee seuraavasti:
- Kauppakirja allekirjoitetaan sähköisesti, jonka
jälkeen ostaja toimittaa allekirjoitetun kauppakirjan omaan pankkiin, mikäli
kauppasumma tulee pankin rahoittamana. - Kauppakirjaan on merkitty päivämäärä, johon mennessä
kauppasumma tulee olla maksettuna myyjälle kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen. - Omistusoikeus siirtyy ostajalle, kun kauppasumma on maksettu.
- Ostaja toimittaa kopion kauppakirjasta sekä kuitin varainsiirtoveron maksusta isännöitsijälle, jonka jälkeen ostaja saa isännöitsijältä vastikelaskut.
- Ostaja/tai ostajan pankki huolehtii varainsiirtoveron maksusta.
- Ostaja/ostajan pankki hakee omistusoikeuden ja mahdollisen panttauksen kirjauksen Maanmittauslaitokselle.
- Mikäli asunto myydään vuokrattuna, olemme yhteydessä vuokralaiseen ja ilmoitamme omistajan muutoksesta. Tämän jälkeen ostajan tulee olla yhteydessä vuokralaiseen ja toimittaa uudet vuokranmaksutiedot.
- Mikäli asunto on vapaa, toimitamme asunnon avaimet uudelle omistajalle, kun kaupan velvoitteet on täytetty eli kauppasumma maksettu. Mikäli asunto myydään vuokrattuna, on avaimet vuokralaisen hallussa.
- Onnea uudesta asunnosta!
Ostamme kiinteistöjä
Etsimme jatkuvasti kokonaisia kerros-, rivi- ja luhtitalokiinteistöjä, joista haluamme kehittää paremman asumisen koteja. Mikäli olet myymässä omaa kiinteistöäsi, kuulemme mielellämme siitä lisää!
Avainhenkilöillämme on vuosien kokemus kiinteistökaupoista ja kiinteistöjen hallinnasta, joten asiointi kanssamme on aina mutkatonta ja varmuudella luottamuksellista.
SOITA TAI KERRO KOHTEESTASI
LOMAKKEELLA
Ota yhteyttä
Täytä yhteydenottolomake ja kerro, kuinka voisimme olla avuksi! Olemme sinuun yhteydessä pikimmiten.